Mixtum on raikas ja luova digitoimisto
Mixtum suunnittelee, kouluttaa, rakentaa ja konsultoi. Suunnittelemme ja rakennamme verkkosivustot, tarjoamme kokonaisvaltaiset videotuotannot sekä koulutamme ja konsultoimme. Palvelutoimintamme perustuu ajatukseen, että pystymme osaamisellamme olemaan hyödyksi ja parantamaan asiakkaidemme toimintamahdollisuuksia. Mitä paremmin asiakkaamme menestyvät, sitä parempi meille!
Mixtumin historia
Mixtumin historia alkaa jo vuoden 2002 lopusta (yritystunnus annettu 26.11.2002), kun yrityksen toimitusjohtaja, Pasi Kainulainen, päätti perustaa oman koulutus- ja IT-alan yrityksen. Pasi Kainulainen toimii yhä edelleen Mixtumin toimitusjohtana ja yrityksen omistajana.
2003-2007 - yritystoiminnan alkuhetket
Kunnolla Mixtumin yritystoiminta pääsi käyntiin vuoden 2003 alussa. Silloin julkaistiin Mixtumin ensimmäiset kotisivut ja alettiin suorittaa ensimmäiset asiakastyöt Mixtumin nimellä. Ensimmäisten vuosien aikana toiminta koostui suurimmaksi osaksi verkkosivujen ja muiden verkkopalveluiden kehittämisestä asiakkaille. Liekö syynä kuvitteellisen Mixtum-tölkin, joka on seikkaillut mukana Mixtumin brändimainoksissa koko yrityksen historian ajan, sillä ensimmäiset asiakkaat ja verkkosivut olivat kovin juomapainotteisia: Alko, Baileys, Freixenet, Isojano jne.
Koulutuspuolen palvelut olivat vahvasti mukana yritystoiminnassa aivan alusta alkaen. Otettiinhan jo yrityksen virallisessa nimessä kantaa myös koulutus- ja opetuspalveluihin (edutainment). Ensimmäisten vuosien aikana koulutustoiminta tapahtui pääasiassa asiakkaan tiloissa, koulutuskeskuksissa ja oppilaitoksissa. Kun Mixtumin toimisto siirrettiin Helsingin keskustaan (Pietarinkatu, Ullanlinna), oli mahdollistaa järjestää pienimuotoisia omia räätälöityjä konsultointeja yrityksen omissa tiloissa.
Yritystoiminnan alusta alkaen Mixtum on tuottanut omia oppi- ja opetusmateriaaleja joko kirjakaupoissa myytävien kovakantisten oppikirjojen muodossa (Macromedia Director MX vuonna 2003, Adobe Photoshop CS3 vuonna 2006, Adobe Photoshop CS5.5 vuonna 2011 ym.) tai yrityksille ja oppilaitoksille sunnattujen ja räätälöityjen koulutusmateriaalien muodossa.
2007-2019 - muuttoja ja menestystä
Yritystoiminta kehittyi koko ajan ja lähes poikkeuksetta jokainen vuosi oli alkuvaiheessa uusi ennätys liikevaihdossa mitattuna. Erityisesti vuosi 2008 näkyy edelleen tilastollisesti korkealla. Vuosien 2009-2010 aikana Suomi ajautui taantumaan maailmanlaajuisen finanssikriisin takia mikä näkyy myös jossain määrin Mixtumin tilastoissa.
Vuoden 2012 alussa Mixtumin toimisto siirrettiin Helsingin Arabianrantaan (Hämeentie) suurempiin tiloihin, jolloin voitiin järjestää omia koulutuksia suuremmalle ryhmälle opiskelijoita. Samalla lanseerattiin oma Velhon käsikirja -niminen koulutusmateriaalibrändi. Näiden materiaalien jakaminen tapahtui pääasiassa sähköisesti PDF-muodossa. Oman Velhon käsikirja -brändin mukaisesti myös Mixtumin omissa toimitiloissa tapahtuneet avoimet koulutukset nimettiin nyt nimellä Velhon lähikurssit.
Vuoden 2012 lopussa Mixtum saavutti ensimmäisen 10-vuotispäivänsä. Vuodet 2013, 2014 ja 2015 olivat menestyksekkäitä ja Mixtum teki jokaisena vuotena uuden ennätyksen liikevaihdossa mitattuna. Vuonna 2016 Mixtum muutti takaisin Helsingin keskustaan (Ruoholahti) uusiin yritystiloihin.
Vuosien 2017 ja 2018 taitteessa tuli jo yritystoiminnan 15. vuosi täyteen. Vuoden 2018 alussa Mixtum muutti taas toimipistettään, tällä kertaa Espooseen (Otaniemi). Kaiken työ- ja muuttokiireen keskellä Mixtumin omat kotisivut olivat jo pahasti vanhentuneet, joten vuoden 2018 aikana saatiin vihdoin päivitettyä yrityksen kotisivut ajan tasalle. Samalla Mixtum oli ottanut WordPress-sisällönhallintajärjestelmän pääasialliseksi työvälineeksi kaikenlaisia verkkopuolen rakennushankkeita ajatellen.
Menestystä ja Korona-pandemiaa
Vuosi 2019 oli menestysvuosi kaikilla mittareilla katsottuna. Se oli ennätysvuosi sekä liikevaihdossa että tuloksessa mitattuina. Tämän nousun jälkilöylyissä lähdettiinkin hakemaan uutta menestystä vuodelta 2020. Vuoden 2020 aloitus lähtikin erittäin hyvin käyntiin ja aina maaliskuuhun 2020 asti mentiin taas kohti uutta ennätystä. Kuitenkin, kuten kaikki hyvin tietävät, maailma muuttui kertaheitolla vuoden 2020 aikana Korona-pandemia myötä. Suomessa Korona-pandemia iski maaliskuussa 2020 ja se pakotti myös Mixtumin mukautumaan uuteen tilanteeseen. Keväällä 2020 liikevaihdossa näkyi kyllä notkahdus, mutta tilanne piristyi jo syksyllä 2020. Mixtum myös lanseerasi vuoden 2020 aikana uuden ajan velhon etäkurssit ja pystyi näin tarjoamaan samoja laadukkaita koulutuspalveluja koko ajan Korona-pandemian aikana. Muutenkin työtilanne vuoden 2020 aikana säilyi hyvänä (olosuhteen huomioon ottaen) ja vuoden 2020 loppu sujui jopa jo siinä määrin nousujohtoisesti, että vuoden 2020 liikevaihto ei loppujen lopuksi jäänytkään kovinkaan kauas parin edellisen vuoden tuloksesta.
Vuodelle 2021 Mixtum lähti hakemaan vähintään samaa, kuin mikä oli vuoden 2020 tulos. Tulostavoitteet kuitenkin jopa ylitettiin, sillä sekä vuoden 2021 liikevaihto että tulos nousivat molemmat uuteen ennätykseen.
Koulutus ja konsultointipalvelut
Mixtum tarjoaa koulutus- ja konsultointipalvelut sekä räätälöityä konsultointia 20-vuoden kokemuksella.
Järjestämme suosittuja velhon lähikursseja omassa koulutuskeskuksessa. Lisäksi tarjoamme vastaavia etänä pidettäviä velhon verkkokursseja. Tarvittaessa tulemme myös kouluttamaan ja konsultoimaan suoraan asiakkaan tiloihin tai järjestämme räätälöityä konsultointia myös etänä suoraan verkon välityksellä.
Alla on lueteltu suosituimpia koulutusaiheitamme. Tutustu myös kurssikalenteriin, josta näet kaikki avoimet kurssit ja niiden ajankohdat.
- Adobe After Effects -koulutus
- Adobe Animate -koulutus
- Adobe Character Animator -koulutus
- Adobe Illustrator -koulutus
- Adobe Illustrator kuvittajille -jatkokoulutus
- Adobe InDesign -koulutus
- Adobe Photoshop perusteet -koulutus
- Adobe Photoshop syventävä -jatkokoulutus
- Adobe Premiere -koulutus
- JavaScript-koodaus ja -ohjelmointi
- Maxon Cinema 4D -koulutus
- Web-tekniikat perusteet -koulutus (HTML, CSS)
- Web-koodaustekniikat jatkokurssi kehittäjille (HTML5, CSS3, JavaScript)
- WordPress kehittäjille -koulutus
- WordPress sisällöntuottajille -koulutus
Lue lisää velhon lähikursseista ja tutustu Koulutuskalenteriin
Yrityksen verkkosivut, kotisivut ja verkkokaupat - edullinen hinta
Mixtum toteuttaa kaikenlaiset verkkopalvelut ammattitaidolla. Pystymme yhdistämään visuaalisuuden, toiminnallisuuden, tehokkuuden ja tekniikan! Meiltä saat sivut aina uusimmilla teknologioilla tehtynä sekä valmiiksi hakukoneoptimoituna ja räätälöidyllä julkaisujärjestelmällä. Räätälöimme sinulle myös verkkokaupat ja muut ratkaisun tarpeen mukaan. Saat siis tarpeisiisi sopivan kokonaisratkaisun – vieläpä erittäin edullisesti!
- Modernit, räätälöidyt ja responsiiviset verkkosivut
- WordPress-kotisivut helppokäyttöisellä julkaisujärjestelmällä
- Hakukoneoptimointi ja Google-optimointi
- Verkkokauppa
You name it, we'll create it!
Graafinen suunnittelu
Meillä on kokemusta sekä perinteisten painotuotteiden graafisen ilmeen suunnittelusta että verkkosivujen ja web-palveluiden ulkoasujen käyttöliittymien ja konseptien suunnittelusta. Suunnittelemme, 3D-mallinnamme, animoimme, digikuvaamme ja tarvittaessa piirrämme ja maalaamme perinteisin menetelmin! Tarvittaessa loihdimme sinulle tai yrityksellesi kokonaisvaltaisen graafisen suunnitelman ja yritysidentiteetin.
- Graafinen suunnittelu: Kirjat, lehdet, esitteet, mainokset ym.
- Logon ja kuvakkeiden suunnittelu
- Taittotyöt
- Kokonaisvaltainen yritysidentiteetti
Graafinen suunnittelumme perustuu luovuudelle ja lahjakkuudelle. Liukuhihnalta tuotamme vain ideoita!
Videotuotanto
Suunnittelemme ja toteutamme kaikenlaiset videoprojektit alusta loppuun. Kuvaamme (maalla, merellä ja ilmassa), editoimme, lisäämme videoihin animaatiot, tehosteet, tekstitykset, spiikit ja musiikit sekä julkaisemme videot verkkosivulle tai some-kanaville. Halutessa editoimme ja optimoimme tyylikkäät videot sinun omasta materiaalista. Mikä tahansa tarve onkaan, räätälöimme sinulle juuri oikean kokoisen ja budjettiisi sopivan paketin!
Lue lisää videotuotannoista
Mikä on Mixtum?
Mixtum on suomalainen IT-tuotanto ja konsultointiyritys. Mixtum on perustettu vuoden 2003 alussa ja toimitusjohtajana toimii Pasi Kainulainen. Olemme jakaneet tietotaitoa hyvällä menestyksellä asiakkaillemme jo liki 20 vuotta!
Tutustu tarkemmin pääasiallisella kotisivullamme: https://mixtum.com.
Mixtum-sivustot ja -domainit:
Pääasialliset Mixtum-verkkosivustot
Mixtum yrityksenä
Mixtum verkkokauppa
Mixtumin tiedotteet ja blogisisällöt
Muut tukisivustot
Mixtum sosiaalisessa mediassa ja verkkopalveluissa
Ajankohtaisia uutisia ja tiedotteita
30.9.2024 Mixtum ohjelmistokoulutukset syyskaudella 2024
30.10.2023 Hyytävät Halloween 2023 -tarjoukset!
25.10.2023 Velhon käsikirjoihin uusia toimitustapoja ja hintamuutoksia
1.1.2023 Mixtum täytti 20-vuotta!
20.12.2022 Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!
20.12.2022 Kevään 2023 velhon kurssikalenteri
Ajankohtaisia lähikoulutuksia ja verkkokursseja
Adobe After Effects velhon peruskurssi 10-11.10.2024
Etäkoulutus
Web-koodaustekniikat velhon peruskurssi 14-15.10.2024
Etäkoulutus
BlackMagic DaVinci Resolve velhon peruskurssi 28-29.10.2024
Etäkoulutus
Adobe Animate velhon peruskurssi 31.10-1.11.2024
Etäkoulutus
Adobe Lightroom Classic velhon peruskurssi 4.11.2024
Etäkoulutus
Adobe Photoshop velhon peruskurssi 7-8.11.2024
Etäkoulutus
Adobe InDesign velhon peruskurssi 14-15.11.2024
Etäkoulutus
Adobe Illustrator velhon peruskurssi 21-22.11.2024
Etäkoulutus
WordPress-velhon peruskurssi 25-26.11.2024
Etäkoulutus
Web-koodaustekniikat velhon peruskurssi 28-29.11.2024
Etäkoulutus